Pentti "mehtäpena" Pulkkinen Kannonpäästä katsottuna

Tulevaisuusvaliokunta

Tulevaisuusvaliokunta. Vanhuus ei tule yksin. Se on paljon käytetty sanontatapa, joka käy monenlaisiin tilanteisiin. Yleisemmin kai ymmärretään että se tuo mukanaan monenlaisia vaivoja ja remppoja. Yleensä ne tuppaavat tulemaan yllätyksenä ja ihminen kohtaa ne jotenkin valmistautumattomana, siis kouluttamattomana. En ole juurikaan nähnyt kurssia tai koulutusohjelmaa, joka valmentaisi etukäteen kohtaamaan edessä olevia tilanteita ja ongelmia jotka vääjäämättä ovat edessä. Tässä ei ole kysymys vähäpätöisestä asiasta. Nykyään, kun ihmiset jo useimmissa tapauksissa saavuttavat 85-95 vuoden iän, ja jäävät eläkkeelle tuossa 60-65 vuotiaina, voi hyvin päätellä, että tämä ajanjakso kestää noin 25 vuotta. Tuolle ajalle pitäisi siis löytyä mielekästä tekemistä, jossa olisi sisältöä, muutakin kuin harrastusta harrastamisen vuoksi. Pitäisi siis olla joku tavoite. Ehkä olisi tarpeen olla olla ikäänkuin vanhenemisneuvoloita, joissa säännöllisin väliajoin kukin joutuisi käymään tarkastuksessa, missä jamassa vanhuuskehitys milläkin hetkellä on. Siinä voisi olla esim. “hallitsee jo rollaattorin käytön hyvin tai/ muistitase, joka kertoisi kuinka paljon muistista jäljellä vielä esim. 35 %”. No, voihan se olla että tämmöistä “myöhäiskasvatusjärjestelmää” ei ihan heti maahamme synny. Taisi neuvolajärjestelmän synnyttäminen kestää vuosikymmeniä. Ehkäpä silloin kun vietetään Suomi 200 juhlia, järjestäytynyt vanhuuskasvatus toimii ja ihmetellään, että miten vanhusväestö ylipäätänsä sata vuotta sitten tuli toimeen, kun heitä ei oltu vielä koulutettu vanhenemaan. Siihen saakka asiaa on vietävä eteenpäin vapaaehtoisvoimin. Eläkejärjestöt ja monet muut vapaaehtoistoimijat, kuten kansalaisopistot, kenties entistä paremmin huomaavat kuinka suuri potentiaali olisi kursseille, joissa harjoitellaan vanhenemista. Tällaiselle kurssille olisi suorastaan tunkua. Kyllä sitä voi harjoitella pienemmissäkin puitteissa. Ikäänkuin vertaisryhmissä. Sattumoisin tutustuin tällaiseen ryhmään, 3 henkilöön, jotka kokoontuvat neljännesvuosittain keskustelemaan vanhenemisen tuomista haasteista. Vanhin ryhmän jäsen on 78v. Otto, toiseksi vanhin Laina täyttää pian 75v. ja nuorin Taneli täytti juuri 69 vuotta. He tuntevat toisensa pitkältä ajalta. Joka tapaamisessa, jolle he ovat antaneet nimen tulevaisuusvaliokunta, he pohtivat samaa asiaa vanhenemista, ja suhtautumistaan siihen. Tämän kirjoittajalla oli erikoinen tilaisuus “olla kärpäsenä katossa, kun “tulevaisuusvaliokunta”, joksi he olivat itsensä nimittäneet, piti tämän vuoden kolmannen kokouksensa syyskuun lopulla. Laina: “Taas on yksi kvartaali mennyt tästäkin vuodesta. Eipä tullut intiaanikesää niinku sammakkomies ennusti.” Otto: ”Parempi onkin; pyssyy paljon virkeämpänä olo, kun ei oo ilima liian kuuma”. Taneli: “Niin on ja sienet kasvaa ihan mahottomasti.” Otto: “En ole nähnä yhtään kanttarellia koko kesänä ja tatit näkkyy olovan täynnä matoja. Meillä on syöty peäasiassa kaupan herkkusienisalaattia. Liian vaivalloista tuo sienten laitto tällä iällä, kun alkaa olla nuo sormet niin jäykät”. Laina; “Eiköhän mennä pääasiaan eli tulevaisuus valiokuntaan. Mistäs asioista meillä oli viime kerralla puhe?” Taneli: “Ei tule nyt mielen, mutta oisko ollu näistä sieni- ja marjanäkymistä?” Otto: “ Vai oliko se tämä, Suomen mehtien tila. Minä oon muuten pikkuhiljaa jatkanna sitä entisen turvesuon metsittämistä. Siihen näkyy syntyvän mehtä noppeeta tahtia, kun vaan jaksaa raivaussahan kanssa heilua. Kyllä täällä Suomessa pystyis kasvamaan nykytilanteeseen nähden tuplamäärä puuta, jos vain taimikot hoidettaisiin ajallaan.” Laina: “No nyt pääsi Otto aiheeseensa. Mutta miten se on? Kuinka pitkään sinä jaksat vielä siellä metässä rymytä? Jos vielä telot siellä itsesi, niin mieti millaista se on maata vaikkapa puoli vuotta sängyssä jalka kipsissä.” Taneli: “Siinähän sais Otto harjotusta tulevien päivien varalle. Sekin aika jolloin tämäkin on oppivaihe on käytävä, meillä itekelläkin voi olla edessä.” Otto: “Kyllä tämäkin on mielessä käynyt. Vähän peästä sitä on turvallaan. Viime viikollakin tuiskahin turvalleni rommon kolloon, enkä millään meinannut sieltä päästä pystyyn, puhelinkin ol lentännä jonnekkin risukkoon, josta sitä ei löytynyt.” Laina: “Olikos meillä viimeksi jotain puhetta niistä paperitöistä, hoitotahdosta ja edunvalvontavaltakirjasta?” Taneli: “En kyllä muista, mutta ei kai niillä nyt vielä mikkään kiire oo. Kerkiäähän ne tehä sitten, kun alakaa dementian oireita ite huomaamaan.” Laina: “Juurihan sinä kerkesit sanomaan, ettet muista että viime kerralla päätettiin pistää nämä asiakirjat vireille.” Otto: “Kyllä minä jo konseptin väsäsin. Ei ookkaan ihan heleppo laatia. Piti viedä asiantuntijalle tarkistettavaksi.” Laina: “No mikä siinä tuotti eniten päänvaivaa?” Otto: “Se kun näyttää siltä, että jatkossa kaikki vanhukset on tavoitteena hoitaa kotona loppuun saakka. Minä inhoan koko ajatusta. En tykkää ollenkaan, että meijän asunnosta muodostettaisiin jonkunlainen ahdas, huonosti varusteltu sairaala, jossa olisi sairaalasänky, tippateline ja sairaalan haju. Mieluummin makaisin sittenkin niin sanotusti laitosmaisissa olosuhteissa. Yritin antaa tästä aika selkeitä ohjeita hoitotahdossa, samoinkun turhasta liikojen lääkkeiden kehooni pumppaamisestakin.” Laina: “Vaikuttaa mielenkiintoiselta ja aika radikaaliltakin.” Taneli: “En minä kottoa kyllä aijo mihinkään lähteä, kyllä se emäntä saa minut hoitaa ja onhan nuita penskojakin tullu hankittua, saavat osallistua hoitoon.” Laina: ”Niinpä niin, mutta onkos teillä joku sisäpiiritieto kumpiko se teistä ensin petipotilaaksi joutuu? Ainakaan meillä ei jälkikasvu tule hoitamaan, on omat perheet ja siellä hoitamista. Joskus lomillaan käyvät, jos ehtivät.” Otto: “Minun mielestä sairaala on sairaala ja koti on koti!”

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän pulkkisenpen kuva
Pentti Pulkkinen

Blogissa on totta toinen puoli. Kirjoitin sen Järvenpään opiston "VILLIT SANAT" kirjoituskurssilla Te htävään kuului että osa teksistä on dialogia.

Toimituksen poiminnat